Pömppömaha piiloon – parhaat pukeutumisvinkit

Mistä pömppömaha on tullut ?

Olen pikkuhiljaa huomannut, että omassa 40+ ikäluokassa vaatteita ei valita enää muodin mukaan vaan enemmänkin sen, mikä peittää vuosien saatossa jostain syystä turvonneen vatsan. Iso maha, pömppövatsa, pallomaha, vuosirenkaat – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Välillä tuntuu, että vatsa on turvoksissa koko ajan teki mitä tahansa ja vatsa turpoaa palloksi, jota pahimmassa tapauksessa epäillään raskaudeksi (kutsutaan myös nimellä foodbaby 😊). Pömppömahan syntymiseen on monia eri syitä (ja tekosyitä) riippuen ihmisistä, geeneistä, ruokatottumuksista tai vaikkapa vaihdevuosista.

Turvotusta aiheuttaa myös liiallinen istuminen, hiilihapolliset juomat ja tietyt ruoat. Ärtyneen suolen oireyhtymästä (IBS) kärsivien vatsan koko saattaa vaihdella suurestikin päivän mittaan. Aamulla lähes langanlaiha vatsa onkin iltaa kohden kuin ilmatynnyri ja olo on tukala kiristävissä vaatteissa. Pömppövatsa hoikalla ei ole lainkaan ennennäkemätön juttu. Erkaantuneet vatsalihakset voivat aiheuttaa myös pömpöttävän vatsan.  Vatsan turvotus ja ilmavaivat ovat nykyään monien ongelma myös prosessoidun ruoan vuoksi ja lisäksi ennen neljääkymmentä ikävuotta aineenvaihdunta hidastuu noin 1-2% kymmentä vuotta kohti. Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen alkaa niin sanottu alamäki ja siitä eteenpäin aineenvaihdunta voi hidastua neljäkin prosenttia kymmentä vuotta kohti. Toki liikunnalla ja etenkin lihaskunnon treenaamisella aineenvaihdunnan hidastumista voidaan jarruttaa tai jopa pysäyttää. Mutta totuus on kuitenkin se, että suurimmalla osalla suomalaisista naisista kertyy vatsan alueelle iän myötä vähintäänkin muutama lisäkilo, jos katukuvaan on uskomista. Armollisuus itseään kohtaan on tärkeää, eikä ulkonäkö ole tietenkään maailman tärkein asia, mutta joskus tuntuu siltä, että pömpöttävän vatsan haluaisi peittää arvostelevilta katseilta.

Miten pömppövatsa tai iso maha piiloon?

Vaatekaapista pitäisi aina löytyä jotain pömppömahasta kärsiville pahan päivän varalle. Joskus sitä tietää jo etukäteen, että turvotus on todennäköistä, jos edessä on juhlat, joissa syödään ja juodaan pitkän kaavan mukaan tai pitkä lento tai tilaisuus, jossa joutuu istumaan tuntikausia putkeen.

Minkälaiset vaatteet sitten peittävät vatsaa? Mitkä mallit ovat paras valinta pömppövatsaiselle? Olen tehnyt empiiristä tutkimusta aiheen parissa jo useiden vuosien ajan ja löytänyt muutamia hyväksi havaittuja vaihtoehtoja. Tässä siis omia vinkkejäni samoista ongelmista kärsiville.

Paras paita peittämään pömppöä on usein sellainen, joka on vatsan kohdalta löysä, mutta tiukka lantion kohdalta. Useimmissa tämäntyyppisissä paidoissa on kuminauha tai resori alareunassa, joka muodostaa paitaan pussittavan helman. Paidan on oltava myös tarpeeksi pitkä, jotta tiukka osuus kohdistuu lantioon eikä juuri siihen turvonneeseen vatsaan.

Yleensä mustaa pidetään hoikentavana mikä varmasti pitääkin paikkaansa, mutta musta paita voi saada kasvot näyttämään kalpeilta ja vanhemmilta. Tämän olen itse vasta viime vuosina huomannut ja yrittänyt valita mustan kanssa joitain värikästä pidettävää eli esimerkiksi värikäs huivi tai neuletakki harteilla piristää muuten niin tummaa vaikutelmaa. Mustasta on vaikea luopua kokonaan ja se on edelleen lempivärini pukeutumisessa.

Yksi vaihtoehto vatsaa peittäväksi malliksi on kietaisupusero. Niihin voi kietaista mukavasti vatsansa piiloon ja huomio kiinnittyy yleensä enemmän puseron kauniiseen malliin kuin pömpöttävään vatsaan.

kietaisupusero

Vaatteissa yleensäkin erilaiset rypytykset ja sivussa olevat solmittavat nauhat tai solmut edessä sopivat pömppövatsaisille ja joskus äitiysosastoilta raskausajanvaatteista tekee myös löytöjä. Jos pelkäät jonkun bongaavan sinut äitiysvaateosastolta, voi ostoksia onneksi tehdä aina verkkokaupoissa ja leikata mama-mallistoon viittaavat vaatelaput kotona pois 😊. 

Osittain kerroksittain pukeutuminen häivyttää hyvin myös pallovatsaa. Pue alle pidempi ohut, kapea ja ihonmyötäinen paita tai toppi (esim.trikootoppi)  ja päälle lyhyempi, noin lantion yläosaan ulottuva väljempi pusero tai neule. Tämän kanssa jalkaan kapeat housut ja tarvittaessa alavatsaa tukevat alushousut (näistä lisää myöhemmin). Tällä tyylillä et näytä isoon telttaan pukeutuneelta vaan lookki näyttää nuorekkaalta ja hoikentavalta kaikin puolin. Kannattaa kokeilla!

                                             

Hihaton toppi, jonka etupuolella on vastalaskos sopii myös useimmille kesällä, jos käsivarret ovat katseenkestävät. Tai aina voi kietaista vielä ohuen huivin hartioille hieman peittävyyttä tuomaan.

Cellbes hihaton toppi
Cellbes hihaton toppi

Korkeavyötäröiset housut peittävät parhaiten vatsan ja ovat ehdottomasti mukavimmat päällä. Meillä jokaisella on varmasti kokemus siitä, kun vatsa röhnöttää kireiden lantiomallisten farkkujen vyötärönauhan päällä ja olo on tukala kuin mikä! Onneksi myös vaatesuunnittelijat ovat tämän tarpeen huomanneet ja korkeavyötäröisiä housuja ja strech farkkuja on markkinoilla jo mukavasti tarjolla.  Korkeavyötäröiset farkut tai korkeavyötäröiset legginsit toimivat yleensä parhaiten tummemmissa sävyissä etenkin varttuneemmalla väestöllä.

Korkeavyötäröiset housut

Juhliin sopii usein kietaisumallinen mekko tai ylhäältä alaspäin kaunnisti laskostuva mekko joka on väljä vatsan kohdalta.

 

Mekoissa pitkä tunika mallinen mekko jossa sauma kulkee heti rintojen alapuolella ja levenee siitä viistosti alaspäin sopii useimmille pallomahasta kärsiville. Eli toisin sanoen hame, joka alkaa leviämään heti rintojen alta. Tämän mallin istuvuus riippuu paljolti siitä, oletko pieni- vai suuri rintainen ja kuinka pullottava vatsasi on. Jos vatsa on pömpöttävämpi/isompi kuin rintasi, ei tämä malli välttämättä sovi sinulle. Mutta kannattaa kokeilla vielä push up-rintaliivien kanssa. Lähes kaikkia edellä mainittuja pömppömahalle sopivia vaatteita (laskostettuja, kietaisumalleja, resoripaitoja) löytyy mm. Cellbes verkkokaupasta. Ja monissa verkkokaupoissa voi myös etsiä sanahaulla kuten esimerkiksi ”kietaisu” ja saat esille kaikki kaupan kietaisumalliset puserot ja mekot. 

Jos vaatteilla vatsan peittäminen ei onnistu, voit aina kokeilla vielä tukialusvaatteita. Tukialushousuilla voi litistää mahaa, nostaa takapuolta ja tasoittaa vyötärön kuhmuja. Valitse mahdollisimman paksu kangas, joka antaa parhaimman tuen vatsan kohdalta ja pysyy parhaiten paikoillaan. Kokeillessa tukialushousuja ne saattavat tuntua liian pieniltä ja niiden pukeminen hankalalta, mutta niiden onkin tarkoitus olla hyvin napakat. Pieni tuskailu ja hikoilu tässä kohtaa myöhemmin palkitaan. Alushousut ovat kuitenkin mukavat päällä, kun valitset alushousut, jotka ulottuvat vähintään vyötärön kohdalle tai jopa sen yläpuolelle aina kylkiluihin asti. Lindexiltä löytyy hyvä valikoima tukialusvaatteita ja niihin pääset tutustumaan täältä.

Vatsan turvotus pois

Tässä vielä muutamia itselläni hyväksi havaittuja vinkkejä turvonneeseen vatsaan tai sen ehkäisemiseen. Nogasin Go-tabletit ennaltaehkäisevät vatsan turvotusta ruokailun yhteydessä. Ne on tarkoitettu ruokailuun liittyvän turvotuksen ja ilmavaivojen vähentämiseen ja olenkin mm. monien buffet-ruokailujen yhteydessä turvautunut näihin, koska silloin tulee usein syötyä vähän mitä sattuu ja paljon. Minusta oloni ei ole ollut ruokailun jälkeen niin turvonnut ja tukala kuin aiemmin. Nämä pitää vaan muistaa ottaa ennen ruokailua.

Jos vatsa ei toimi ja olo alkaa olla tukala suosittelen ummetuksesta kärsiville Fruktolax kuutioita tai tabletteja. Fruktolax on luonnollinen ja kasviperäinen hedelmä-kuituvalmiste, joka edesauttaa suolen toimintaa. Vatsa kovalla ei ole kivaa lähteä minnekään, mutta näillä tableteilla olen saanut kovan vatsan toimimaan luonnollisesti mutta nopeasti.